
Uutiset
05.05.2022
Reijo Viljasen taidenäyttely Ikaalinen Spa & Resortilla
Ikaalinen Spa & Resortilla aulan yläkerrassa, kokoushuonekäytävällä on meneillään vapaan pääsyn taidenäyttely, jossa voi käydä ihailemassa Reijo Viljasen kauniita teoksia.
Viljanen on karttanut kokemusta maalaten 1990-luvun loppupuolelta lähtien ja on vuosien saatossa testannut eri taidetyylejä hakien omaa suuntaansa. Hän on keskittynyt uransa aikana muun muassa abstraktiin taiteeseen sekä maisemakuviin. Fotorealismi, eli valokuvan pikkutarkka jäljittely on kuitenkin osoittautunut alusta alkaen olennaiseksi osaksi taiteilijan uraa. Resortimme etuovelta löytyykin hyvä esimerkki Viljasen kyvystä jäljitellä ihmisen olennaisempia piirteitä ja persoonaa, sillä taulussa poseeraavaa Adelea voisi luulla jopa valokuvaksi!
Näyttely on käynnissä meillä koko kesäsesongin ajan ja tauluja voi ostaa vastaanotosta.
Tutustu Reijoon sekä hänen teoksiinsa osoitteessa https://viljanenreijo.galleria.fi/about/