Uutiset
05.01.2023
Ikaalinen Spa & Resortin vuosi 2022
Uuden vuoden koittaessa, on hyvä hetki muistella mennyttä vuottamme.
Vuosi 2022 oli uudistuneelle Resortillemme ensimmäinen täysi kalenterivuosi, kesän 2021 avajaisten jälkeen.
Vuoteemme mahtui upeita Menoehtoo-keikkoja, legendaarisia Tähtitansseja, Resortimme kehittämistä mm. upeiden Lakeside Suite-lasisviittien lisääminen majoitusvalikoimaamme, ja lukuisia monia upeita hetkiä ja kiireisiä sesonkeja. Saimme olla vieraidemme tärkeissä hetkissä mukana merkkipäivien juhlimisen merkeissä ja viedä eteenpäin omalta osaltamme Ikaalisten Kylpylän menestystarinaa, jonka historia on alkanut jo vuonna 1884.
Vuosi on ollut myös osaltamme haastava, alkuvuosien koronarajoitusten viimein rauetessa maailmantapahtumien johdosta sähkön hinta ja muut alaamme koskevat
kustannukset ovat kääntyneet kasvuun. Myös tapahtumapuolella syksy toi vaikeuksia yhteistyökumppanimme ajautuessa konkurssiin, jonka seurauksena koko loppuvuoden esiintyjäkattaus oli hetken vaakalaudalla.
Toimiminen itsenäisenä, yksityisenä suomalaisomisteisena kylpylähotellina on asettanut meille omat haasteensa, mutta määrätietoisella tekemisellä, ja yhteen hiileen puhaltamisella päätimme järjestää jokaisen keikkamme itse, ja saimme yhdessä vieraidemme kanssa nauttia upeista tapahtumailloista. Teemme myös jatkuvasti töitä, jotta voimme esimerkiksi sähkön hinnan nousun johdosta leikata kohonneita kustannuksia, vaikuttamatta kuitenkaan asiakaskokemukseemme.
Tavoitteenamme on tehdä Ikaalinen Spa & Resortista Pohjoismaiden mielenkiintoisin kylpylähotelli, jossa on Suomen paras palvelu.
Polku on pitkä, ja vaatii sekä omistajilta, johdolta kuin henkilökunnalta osaamista ja sitoutumista lukemattomiin askeliin mitä polulla tulee vastaan, kuin myös muuttuviin tilanteisiin maailmalla.
Haluamme kiittää kaikkia vieraitamme, yhteistyökumppaneitamme, sekä tietenkin huikean mahtavia työntekijöitämme vuodesta 2022, ja toivottaa vuoden 2023 tervetulleeksi.
Lupauksemme on jatkaa Resortimme kehittämistä niin tilojen uudistamisella, mahtavien tapahtumiemme järjestämisellä, kuin henkilökuntamme osaamisen ja hyvinvoinnin kehittämisellä kohti tavoitettamme.